sunnuntai 28. lokakuuta 2012

1/3


Informatiivinen viikonloppu takana, kasvattajan peruskurssi Vuosaaressa oli osittain täynnä varsin tuttua asiaa ja toisaalta taas avasi silmiä katsomaan koiran JALOSTUSTA monella tavalla. Asiat eivät olekaan aivan niin mustavalkoisia mitä olen ajatellut. Opin myös katselemaan Koiranettiä hieman uudella tavalla. Suosittelen tuon kasvattajakurssin käymistä kyllä aivan kaikille, sellainen sopiva paketti koirasta noin yleisestikin ajatellen.  Seuraava osio matkallani mahdolliseksi kasvattajaksi on kasvattajan jatkokurssi, jonka jälkeen haluaisin vielä istahtaa kuuntelemaan jalostusneuvojan koulutusta. Josko sen jälkeen olisi sellainen olo että oman pentueen teettäminen ei olekaan mahdoton tehtävä. 



torstai 25. lokakuuta 2012

Muutama pieni kuva :)

Tässä on neiti Huhtikuu ja neiti Lokakuu










Tämän päiväiseltä lenkiltä

Myös tämä otettu tänään 25.10.

maanantai 22. lokakuuta 2012

Winner&Voittaja 2012

Sinne meni! Nyt on mun ultimaalisen kesken oleva pieni karvalapsukainen ilmotettu messariin sekä lauantaille että sunnuntaille. Lupasin että menisin vain lauantaille, mutta toisaalta, samapa kai tuo on jos molempiin mennään. Ennen kaikkea messariin lähdetään pitämään hauskaa ja hakemaan kokemusta, menestymispaineita ei ole, tavoitteena on saada arvostelu ja olla pyörtymättä. Vielä ei suunnattomasti jännitä, mutta eiköhän tuo tuosta kohta lähde kunnolla pyörimään.
Messarissa siis nähdään!

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Hertta 9kk!


Ensinnäkin kuva ihanasta 9kk lapsukaisesta <3 Näyttelyvalmiina perjantai-iltana ;)

Paljon on tapahtunut ja jos ei kirjoita heti niin sitten se unohtuu ja näinhän se on taas käynyt.
Eilen, 20.10. käytiin korkkaamassa junnukehä Turun KV näyttelyssä ja ottaen huomioon että vanhoilla säännöillä oltais kisattu edelleen pennuissa niin tuloksena JUN EH, itse kun sieltä H lähdin hakemaan niin tulos on hyvä. Arvostelu oli seuraavanlainen: Feminiininen, pitkänomainen narttu. Ihana ilme. Voisi olla enemmän sukupuolileimaa. Mukava kaulalinja. Ahdas edestä. Riittävän syvä rintakehä. Pitkä lanne. Jyrkkä ristiselkä. Riittävä luusto. Heikot ranteet jotka näkyvät hyvin liikkeessä. Hauska luonne. Hyvin esitetty.

Eli hyvin kesken on mun lapsukainen ainakin edestä vielä - mutta ajan kanssa. Helsingin näyttelyn jälkeen pidetäänkin sitten pidempi tauko ja seuraavaksi ajattelin tunkeutua kehään vasta keväämmällä (lukuunottamatta maaliskuun leojen erkkaa)

Mutta tosiaan, niinhin kaikkiin muihin tapahtumiin. Leolenkki saatiin kasaan Nuuksioon 13.10 ja kuvia pääsee katsomaan tästä linkistä. Porukkaa oli siis hyvin liikkeellä ja tässä kuumeisesti mietin että mihin ihmeeseen seuraavalla kerralla! Jos jollakulla on hyviä ideoita lenkkeilymaastoksi uudellamaalla niin kertokaa ihmeessä!

Tämän lisäksi siis tämä eroahdistusjuttu on saanut hauskaa lisää kun olen tuossa kolmena päivänä äänitellyt koneella minkälaista mekkalaa koira yksin ollessaan pitää niin iloksi olen huomannut että huikeat 2 minuuttia on pisin aika kun koira on yhtenäistä mekkalaa pitänyt, näin ollen lapsukaiseni ei ehkä sittenkään ole niin ahdistunut että sille koiraterapeutille pitää soittaa.

Tuuloksen näyttelyn jälkeen hurttasella oli myös vatsan kanssa hieman ongelmia eikä millään tuntunut tasaantuvan, mutta canikur-kuurin jälkrrn olo tuntui tasoittuvan ja kulun viikko onkin ollut jo aivan normaalia,ehdin jo hieman huolestua kun yleensä tuo koiran vatsa on tasoittunut "itsestään" muutamassa päivässä.

Seuraavat suunnitelmat koiraelämän suhteen pitävät siis sisällään ensi viikonlopun kasvattajakurssin, mitä en varmaan pääse läpi, mutta menempä nyt kuuntelemaan. Kennelnimeä tuskin vielä hetkeen anon ja toistaiseksi vain kerään erinäistä tietoa siitä että mitenköhän ihmeellinen eläin tuo koira on, katsotaan sitten onko joskus niin valmis että oikeasti voi itseään kasvattajaksi kutsua. Lisäksi tosiaan lähitulevaisuudessa on tulossa tuo Helsinki voittaja-näyttely, kaiken pohdinnan jälkeen taidan tehdä niin että vien Hertan vain lauantaina kehään ja käyn sitten sunnuntaina itse katsomassa kehiä ja kiertelemässä ständejä, joskos sitten muutaman vuoden päästä mennään molempina päivinä kun vähän tietää mitä käsissä onkaan :)

Kaiken kaikkiaan pitää sanoa että viimeisen 9kk aikana elämä on muuttunut täysin, elän tavallista arkea ja toki osa muutoksista on koirasta riippumattomia, mutta voi sitä määrää uusia ihmisiä joita olen tavannut ja tulen tapaamaan kiitos koirani ja haave omasta pentueesta on noussut johonkin kauas tulevaisuuteen ihan realistiseksi ajatukseksi ja olen kyennyt tekemään asioita joita en ikimaailmassa olisi muuten uskaltanut. Ties mitä tuon koiran kanssa vielä saadaan aikaiseksi <3

maanantai 15. lokakuuta 2012

Eroahdistuksella riivattu koira!

Pakko tämä on jakaa tännekin.. Olen siis ollut huolissani koirani viihtyvyydestä kotona nyt kun olen näin paljon töissä. Töiden alettua nauhoittelin päivää ja nauhoituksista kuului että koira silloin tällöin päivän mittaan vähän inisi, mutta yhtäjaksoiset pätkät eivät olleet juurikaan 15min pidempiä ja yleensä ne keskittyivät aamupäivään niin että iltapäivällä sitten oli jo rauhallista.

Eilen kuitenkin ihanainen naapurini tuli kertomaan että mennä viikolla koira oli muutamana päivänä ulvonu 1,5h ja tänään sitten olikin lappu postiluukusta että koko päivän ulvonut. Itse nauhoittelin myös ja kyllä, tänään oli Hertta ulvonut koko päivän - koska olin muuttanut sen asuinoloja, eli suljin tytön makkariin kun lähdin, näin ollen se oli aivan hukassa ja tietenkin hätääntynyt. Alakerran naapurini oli kuitenkin sitä mieltä että  nyt pitäisi olla yhteydessä koiraterapeuttiin...... Koska siis eroahdistushan kasvaa muutamassa päivässä tällaiseksi..

Noh, huomenna otetaan vanha kaava takaisin, feromonihaihdutin on uusittu ja matot rullataan vielä huomenna jottei vahinkoja sattuisi ja toivotaan ettei sen suurempia ääniä täältä kuulu. Ja nyt olen konsultoinut koira-asiantuntijaani - onneksi on kasvattaja jonka puoleen voi kääntyä!

Pieniä treenejä siis ja nyt uuteen nousuun!

tiistai 9. lokakuuta 2012

Muutama kuva

Lauantaina tavattiin Lyyli, Vaikonniemen Xtra Starlet.. Tytöt piti hetken hauskaa painien, jonka jälkeen sitten juostiinkin ojaa pitkin edes takas loppuun asti :)


Kotimatkalla oli sitten pakko ottaa ihan nassukuva ;)

maanantai 8. lokakuuta 2012

Uudet vaatteet!


Tänään tuli kauan odotettu postipaketti, itselle sain treeniliivit ja koiralle hurtan lifeguardin heijastinliivin.. Eka ja vika pinkki tuote mitä tuo koira pitää päällään! Vielä aika reilun kokoinen mutta sen verran olin pihi että ostin samantein isoimman koon ja oletan että koira kasvaa tuohon sisään tässä vielä talvenkin aikana jo. :)

Palatakseni tuohon eiliseen näyttelyyn - on se jännä kun ajattelin että tuo ilman kp:a jääminen olisi maailman loppu, mutta jotenkin kykenee ajattelemaan asiaa varsin neutraalein fiiliksin :) Seuraavaksi tosiaan sinne junnuluokkaan ja itselläni tällä hetkellä ainoa toive tuon kaunokaisen kehittymisestä yleisesti on se että tuo selkälinja suoristuisi vielä - tuntuu olevan kuvista katsottuna niin hirveän takakorkea. 

Mutta että näihin tunnelmiin, iltalenkillä kokeilin uutta reeniliiviä ja ostamaani lelua ja hitsi että koira oli tulessa! Taisi olla kannattava ostos! Vielä muutama päivä aikaa reenata ennen kun mennään taas halliin ja kaikki unohtuu :D

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Tuulos 7.10 : PEK 3

Tällaisen arvostelun Hertta tänään sai:
Hyvän tyyppinen ja kokoinen narttupentu, hyvän mallinen pää, oikea purenta, sopiva silmien väri, hyvä kaulan linja, hyvä luusto ja käpälät (?), hyvä runko , vielä pehmeä selkä ja hieman takakorkea, takajaloissa kannukset, sopivat kulmaukset, etuliikkeet vielä kovin löysät, hyvä maski, hyvä käytös.

Tuomarina Matti Luoso

Samoissa karkeloissa oli mukana myös Hertan sisko Perla, oli kiva nähdä pitkästä aikaa ja rupatella vähän Tarjan kanssa. Perla oli PEK 4, mutta luettuani typykän arvostelun niin itse olisin vaihtanut meidän paikat - sitä tuomari selkeästi miettikin siinä hetken kun järjestykseen laittoi :) Ihan hyvä fiilis jäi, ainut että tuo parkkihalli ei ole minulle sopiva ympäristö - matalat katot, kaikki kaikuu ja hämärä valaistus.. Not my thing.. Tästä kuitenkin innolla eteenpäin, perushommat kun tuntuu olevan koirassa ihan kuosissa, kahden viikon päästä kisataankin sitten jo junnuluokassa - josko sieltä H lähdettäisiin metsästämään, sattuu näyttely nimittäin samalle päivälle kun Hertalla tulee tuo vaadittu 9kk täyteen joten maltilla mennään :)

perjantai 5. lokakuuta 2012

Voihan toko sentään!

Tänään siis taas tokoiltiin.. Tehtiin pitkälti rally-tokoon viittaavia liikkeitä, eli askel istumaan, 2 askelta istumaan, 3 askelta istumaan. Muutamia käännöksiä, hyppy ja koiran ympäri kävelyä.. Hertta sinällään suoriutui ihan kohtuudella mutta seuraaminen ei vaan toimi. Tai toimii, kotona ja ilman häiriöitä - viereisellä hiekkakentällä ja lenkillä tehdyillä seuraamisilla kun silmäkulmasta huomaa koiran ottavan välillä kontaktiakin (ja siis kotona treenatessa koira palkkautuu ja näkee palkan vasta suorituksen lopussa.) Mutta tuo koirakeitaan halli on vain tällä hetkellä aivan liian mielenkiintoinen ja häiriöitä täynnä oleva paikka ettei reeneistä meinaa tulla yhtikäs mitään.

Lisäksi itselläni on aivan erilainen ajatus siitä miten kuvittelin että meitä - hyvin vasta-alkajia - lähdettäisiin treenaamaan. Itselläni kun on sellanen ääneen sanomaton haave jossain kaukaisuudessa että voitaisiin ehkä Hertan kanssa startata ihan oikeasti tokon alokasluokassa. Tottakai treeneissä opitaan paljon ja tehdään paljon ja ennen kaikkea toimitaan pienessä tilassa monen koiran kanssa. Pitänee siis kotireeneissä keskittyä liikkeiden hinkuttamiseen - vaikkei siihenkään oikein eväitä ole, mutta jos jonkun saisi kotona menemään kunnolla niin ehkä se sitten treeneissäkin joskus onnistuu.


torstai 4. lokakuuta 2012

;)



Tässä sulle High Five

Omnnomnom


Tällasta puistoseuraa tänään :)


Mutaisella kuonolla suuntaamme kohti näyttelyä sunnuntaina :)

Tänään tuli siis hankittua uusi kamera, edeltäjä kun kärsi hieman ihanan koirani tekemisen puutteesta. Mutta parempi näin, nyt ehkä osaan taas pitää piirun verran parempaa huolta tavaroistani :)