sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Elämäni ilman koiraa

Kun Hertta kolme kuukautta sitten veti sylissäni viimeiset henkäykset, tiesin että elämäni muuttuisi totaalisesti ja muutoksesta tulisi kaikkea muuta kuin helppo. Kesä maalla meni suhteellisen kivuttomasti kun oli muuta puuhasteltavaa mutta syksyn mukanaan tuoma arki, eli viimeiset puolitoista kuukautta, ovat olleet elämäni yhtä vaikeinta aikaa.

Hertan merkitystä minulle on vaikea kuvailla sanoin ja toisaalta edes läheisimmät ja meidät tunteneet ihmiset eivät välttämättä kykene käsittämään sitä miten kokonaisvaltaisesti tuo karvainen kaveri tassutteli sydämeeni heti ensihetkistä lähtien.

Hertattomuus on vaikuttanut aivan kaikkeen, sängystä ei ole kiva nousta, ihmisiä on vaikea katsoa, eikä omaa onnellisuutta ole enää olemassa.

Tottakai olen onnellinen tietyistä asioista ja tulen iloiseksi lähimmistä ihmisistä ja tietenkin ihanista lainakoirista, mutta arki ei ole iloista ja onnellista. Olen linnottautunut omaan kotiini ja nukkuminen on suurinpiirtein hienointa mitä saa tehdä - töissä tietenkin käyn, mutta mitään ylimääräistä on turha odottaa - ellei se liity koiriin.

Koirattoman ihmisen on varmasti vaikea ymmärtää tällaista ihmeen uikuttamista - sehän oli vaan koira, mutta tuli se itsellekin yllätyksenä miten paljon omaan olemiseen se koira vaikutti.

Syy miksi oksennan tämän tänne nyt on se että tulevaisuudessa on näkyvissä pieni valonhippu - uusi pieni leotyttö on astumassa varsin suuriin saappaisiin kuukauden päästä. Jännittää, innostaa ja pelottaa - toivon että saisin tämän tytön pitää hieman pidempään <3

Tässä kaiken moskan keskellä on ollut ihana huomata miten ihania ihmisiä ympärillä on ja miten moni on kokenut samoja asioita allekirjoittaneen kanssa.. Kiitos <3

torstai 26. kesäkuuta 2014

Hertta on kotona

Sain Hertan nopeasti kotiin, helpottavaa, ihanaa <3 Ikävä on kova, mutta elämä onneksi muilta osin jatkuu ja tärkeät ihmiset pysyvät matkassa mukana vaikeinakin aikoina <3

Kiitos kaikille tuesta!

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Sateenkaarisillalle

Yllättäen, varoittamatta...
Torstaina vein Hertan lääkäriin kun ei ruoka oikein maistunut ja oletuksena oli kohtutulehdus tai muu vastaava..
No eipä ollut, munuaisarvot olivat pilvissä ja nokka suuntasi Viikkiin.
Torstaista tähän päivään tippa on kulkenut suoneen ja lääkettä on saanut, mikään ei ole auttanut.
Tänään yhden aikaan saatellaan mun rakkaista rakkain sateenkaarisillalle.
Päätös on raskas, vaikea ja aivan absurdi mutta välttämätön ja ainut oikea.
Pakko kirjoittaa tämä näin etukäteen kun en tiedä koska kykenen tänne seuraavan kerran tulemaan.

Hiljaisuus huutaa

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014