Sitä näin sunnuntai-iltasella usein tuntuu ettei turnauskestävyys riitä, tällä kertaa tunne tulee kuitenkin koiranäyttelyistä eikä mistään muusta. Kuten monet tuhannet muutkin, vietin viikonloppuni messarissa kytäten jos jonkinlaista karvaturria voittaja-näyttelyssä. Lauantaina rantaudun tuohon koiramaailman ihmeeseen vasta iltapäivällä ja ehdin vain nopeasti vilkuilemaan ympärilleni ja kuten monesti viikonloppuna tuli todettua - kusemaan hunajaa. Lauantain pääteema olikin toko, tai ainakin piti olla. Itse en ole muuta kuin pintapuolisesti tietoinen lajiin liittyvistä vaateista, toki jokseenkin on selvää ollut ettei se mtn lastenleikkiä ole. Siinä sitten uskollisen ystäväni kanssa katselin ja kommentoin suorituksia ja välillä vilkuilin ympärillä käveleviä koiria. Joka tapauksessa, iltapäivä meni rattoisasti siinä, kunnes sitten päädyimme seuraamaan areenalla pyöriviä ryhmä-arvosteluja.
Ryhmäarvostelut oli ja meni, ihan oli mielenkiintoista periaatteessa, mutta eipä sieltä ylhäältä katsomosta mitään näe. Sunnuntai aamuna suuntana oli taas Pasila ja messari, aamu yhdeksästä noin puol yhteen istua kökötin Leonbergi-kehän reunalla melkein itkien. Wuffet oli jotenkin niin uskomattoman hyvännäkösiä ja pääsääntösesti hyvin käyttäytyviä. Näin uroksissa paljon juuri niitä koiria joita olen astutusilmoituksista viimeisen vuoden aikana kuolannut ja muutenkin tuli kartoitettua suomalaisten leojen ulkonäköä. Tottakai mukana oli muutama ulkolainenkin koira, jotka tietenkin veivät ne parhaimmat sijat mutta mitäpä tuosta. Oli kuitenkin ihan käsittämättömän hienoa katsella niin monia rodun edustajia - mukana oli toki muutama varsin raskaskin koira, mutta itse en nähnyt kovin montaa todella törkeästi liioteltua leo, toki en ole ammattilainen, mutta kuitenkin ja toisaalta pitää muistaa ettei leojen kuulu mitään pikku tirriäisiä ja kauhian sportteja ollakaan.
Mitäpäs muuta, olen hieman kahden vaiheilla onko minusta kiertämään kehiä kunhan oma koira joskus ilmaantuu, toisaalta ei, koska matkustelu näyttelyiden perässä on hieman hankalaa ilman omaa autoa, mutta toisaalta näen asian myös siinä muodossa että me ihanat ihmiset olemme päättäneet luoda niin monta ihanaa koirarotua että tietynlainen ulkoinen arviointi ei ole pahitteeksi jotta jokaisen oma puudeli on sen ´näköinen kuin kuuluukin. Lisäksi, onko sillä väliä onko toisten pussissa puhtaat jauhot jos omassa on? Ei sille voi mitään jos joku päättää esittää sairaita koiria ja ne pärjäävät ja niistä jalostetaan. Itse en halua näin toimia, mutta eipä muista juuri pysty siinä estämään.
Toki, mitä tulee näyttelyihin, kyllä moni olisi meikäläiset nistinyt katsomossa jos olisi kuullut miten ihanasti arvioimme pikkunäyttelytähtiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti